Vakaa rahan arvo ei tarkoita samaa kuin vakaa talous
Jopa monet talousalan ammattilaiset yhdistävät hintavakauden eli vakaan rahan arvon vakaaseen talouteen. Tuo yhteys ei kuitenkaan ole tosi vaan kyseessä on suorastaan vahingollinen harhaluulo, jonka vahingollisuus on nähtävissä nyt Euroalueella. On oikeastaan vaikea hahmottaa mistä tuo käsitys on saanut alkunsa, sillä hintavakauden ja talouden vakauden välisen yhteyden puuttuminen tietyissä tilanteissa on helposti ymmärrettävissä.
Hintavakaus tarkoittaa sitä, että tuotteiden ja palveluiden hinnat muuttuvat suhteellisen vähän vaikkapa vuoden kuluessa. Oletetaan, että tuollainen vähäinen määrä on EKP:n käyttämä 2% inflaatiotavoite. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että jollain maagisella painoarvotetulla korimittarilla mitattuna hintojen nousu vuodessa saa olla noin 2%. EKP käyttää mittarina HICP-mittaria, joka ei huomioi monia talouden osa-alueita ja ylikorostaa joitain toisia.
Nyt jos hinnat meinaavat nousta enemmän kuin 2%, niin keskuspankki voi puolustaa hintavakautta kiristämällä rahapolitiikkaansa. Keskuspankilla on tempun tekemiseksi käytettävissään kaksi keinoa, jotka ovat liikkeellä olevan rahan määrän kasvun hidastaminen (tai jopa rahan määrän pienentäminen) ja ohjauskorkojen nosto. Yleensä toimenpiteet tehdään samanaikaisesti ja moni kuvitteleekin, että ohjauskorko tarkoittaisi samaa kuin rahapolitiikan löysyys tai tiukkuus, mikä on virheellinen harhaluulo.
Totta on, että normaaleissa olosuhteissa keskuspankki tyytyy muuttamaan pelkästään ohjauskoron tasoa tekemättä muita rahapoliittisia tiukennuksia tai löysennyksiä, usein pelkkä ohjauskoron muutos riittää tempuksi. Rahapolitiikkaa voidaan itse asiassa tiukentaa rajusti samalla kun ohjauskorkoa lasketaan – BoJ on näyttänyt useaan otteeseen 90-luvun alun jälkeen kuinka temppu tehdään. Itse asiassa myös EKP on huomattavassa määrin kiristänyt rahapolitiikkaansa ilman, että korkotasoon on koskettu (jotain asiasta täällä). EKP ei muuten ole luopunut noista kiristyksistä, päinvastoin.
Kotitalousvertauksella rahapolitiikan kiristäminen voidaan tehdä sanomalla, että asuntolainan saa tänään 0,5% korolla entisen 3% sijaan, mutta asunnon arvosta vain 40% kelpaa vakuusarvoksi entisen 70% sijaan ja loput 60% vakuuksista pitää kaivaa muualta. No, oikeasti tuolloin on kyse tiukasta lainapolitiikasta (tight credit), mutta kun keskuspankki sanoo noin pankeille, niin temppu muuttuu tiukaksi rahapolitiikaksi (tight money). Tuolla tavoin keskuspankki voi itse asiassa tiputtaa ohjauskorkoa samalla kun kiristää todellista rahapolitiikkaa. Japanin BoJ tosiaan on tuosta tempusta hyvin tunnettu.
Talouden vakaus taas tarkoittaa sitä, että yksityisen sektorin eli yritysten ja kotitalouksien taloudelliset toimintaedellytykset pysyvät suhteellisen vakaina. Käytännössä taloudellinen vakaus tarkoittaa sitä, että sekä yritykset että kotitaloudet kykenevät luottavaisina tekemään nominaalisia sitoumuksia. Tuollaisia sitoumuksia ovat lähinnä lainojen ottaminen, lainojen antaminen ja erilaisten kauppojen tekeminen. Kotitaloudet yleensä lähinnä ottavat lainaa ja sijoittavat ylijäänyttä varallisuuttaan pankkijärjestelmän ja muiden instrumenttien kautta toisten kotitalouksien lainanantoon ja yritysten tarvitsemaan rahoitukseen. Yritykset taas tarvitsevat monentyyppistä rahoitusta sekä mahdollisuuden tehdä kauppoja monipuolisilla maksujärjestelyillä.
Rahapolitiikan osalta talouden vakaus ja hintavakaus ovat tarjontapuolen shokkien tapauksessa ristiriidassa keskenään. Hyvänä esimerkkinä juuri Arabikevään aikainen raakaöljyn hintojen voimakas nousu, mikä aiheutti tuntuvan inflaatiopiikin Euroalueelle. Mikäli tarkoitus on ylläpitää taloudellisesti vakaita olosuhteita, niin rahapolitiikkaa ei tuollaisen tarjontashokin tapauksessa olisi pitänyt ainakaan kiristää.
Rahapolitiikan kiristäminen tarjontashokin aiheuttaman inflaatiopiikin yhteydessä tarkoittaa sitä, että hinnat joka tapauksessa nousevat ja välttämättömän rahoituksen saaminen vaikeutuu. Lopputuloksena on taloudellisen toimeliaisuuden hyytyminen. Taloudellisen toimeliaisuuden hyytyminen vaikuttaa kokonaiskysyntää heikentävästi, mikä taas tarkoittaa monille yrityksille vaikeutuneen rahoitustilanteen lisäksi myös heikentynyttä liiketoimintaa.
Mikäli johonkin hintavakauteen merkittävästi vaikuttavaan tekijään kohdistuu voimakas tarjontapuolen shokki, niin hintavakauteen tähtäävä rahapolitiikka voimistaa tuon shokin vaikutusta. Esimerkkinä juuri tuo Arabikevään vaikutus ja EKP:n reagointi tilanteeseen. Reagoinnillaan EKP kiihdytti Euroalueen ongelmia heikentämällä yritysten kykyä selvitä tuosta tarjontapuolen shokista. Toisin sanoen pyrkimys hintavakauteen aiheuttaa yleistä taloudellisen toimintaympäristön epävakautta tilanteissa, joissa talouteen kohdistuu voimakas tarjontapuolen shokki.
Rahapolitiikan kyky hillitä tarjontapuolen shokista johtuvaa hintavakauden murentumista on kyllä olemassa, mutta se tarkoittaa yleisen talouskehityksen kannalta negatiivisia ilmiöitä. Hintavakauteen pyrkiminen tarjontapuolen shokkien kohdatessa taloutta tarkoittaa talouden tietoista saattamista entistä voimakkaamman negatiivisen shokin kohteeksi. Rahapolitiikan tiukentaminen tuollaisessa tilanteessa on samanlaista toimintaa kuin vanhan sanonnan mukainen ”add insult to the injury”.
Kokonaiskysynnän muutoksista johtuvaa inflaatiota tai deflaatiota torjuttaessa hintavakaustavoite taas toimii oikein mainiosti. Mikäli kysyntä meinaa kasvaa tarjonta nopeammin ja ylikuumentaa taloutta, niin rahapolitiikan kiristäminen hillitsee kuumentumista. Tuolloin hintavakaus on hyvä keino, mutta negatiiviset tarjontapuolen shokit ovat ilmiö mihin hintavakaustavoitteen mukainen reagointi tuottaa talouteen epävakautta korostamalla shokin negatiivisia vaikutuksia.
Vakaa hintataso ei tarkoita samaa kuin vakaa talous.