Moscow is not answering

It was 19th August 1991, the night between Sunday and Monday, exactly twenty years ago. The foreign exchange market was open 24 hours a day, five days a week. Being the most junior in the company – and thus least useful – I was put to work the night shift. So there I sat, guarding the camp fire and watching the markets, even though all our customers were well asleep, we did not have any positions on and any limit- or stop orders we had could easily have been placed at our counterparties.

The Finnish Option Brokers’ exchange member terminal had been left open on Friday. For some reason I did not turn it off. I guess the stale closing prices made me feel like I was in control, or maybe I wanted to be reminded where the market was left. Maybe the already back then dated look of green monochrome fluorescent numbers somehow made me feel nostalgic. Monochrome was the new fireplace.

Telerate’s Teletrac terminal was drawing in real time five minute bar charts of the major currency pairs in gorgeous VGA graphics, powered by a fast Intel 386 processor. Matrix terminal was showing news headlines from AP-Dow Jones. A slow, quiet Monday in Asia.

Tim Berners-Lee had announced couple of weeks back his World Wide Web project. The Internet or having an independent television channel not operated by the government were still utopian. Warsaw Pact had just been ended and the two superpowers had signed the START I-treaty. War in Persian Gulf had made CNN a household name and we finally got the Music Television on cable. The leading weekly magazine Suomen Kuvalehti told us that the new music genre “techno” was linked to neo-nazism in Germany. The only sign that the days of Finlandization were finally over was one or two independent local radio stations that played and talked what they wanted. Soviet Union was still in existence and only few hours’ car ride away.

The U.S. had landed in a recession after the crazy eighties. The savings&loans had  gotten excited about financial innovation and massively increased loans to the housing sector. Housing construction soon dropped to its lowest levels since WWII and the banks were taught a very important lesson: heads I win, tails the taxpayers lose. In Finland the SKOP bank had just been bailed out by the central bank, and the whole banking system was very weak. The government led by Esko Aho had just started – because of his relatively young age he was called the JFK of Finland. The president was Mauno Koivisto, a WWII vet who had operated behind enemy lines under the command of legendary ‘Larry Thorn’. The Maastricht treaty would not be finalized until later that year.

USDFIM was called the “rag”, DEMFIM “masa” and USDDEM simply “the dollar”. Swissie was “cuckoo clock” and DKK “porn”. A loss had more nicknames than a profit, probably because profits were rarely seen. The Asian markets were quiet, most trading concentrated on JPY, kangaroo (AUD) and kiwi (NZD). My nickname was “cyber” – my rants about W. Gibson’s  Neuromancer, corporations taking over the governments’ role, global information networks and human augmentation had made some people call me by that name. I thought it was a good nick.

Unlike now, PC applications before Windows were stable and reliable. I wondered why the price of USDDEM was not updating on the screens. Even though the markets were open 24hrs, in practice the first hours of the Asian session before Japan came in were very quiet. Also the Japanese had a funny way to actually have their lunch break. By some unknown gentlemanly unofficial policy, nobody traded during the lunch time. But it was way past lunch time already, perhaps a data communication error? No, the news feeds and other prices were updating and all the light on the modem banks were green.

The data vendors were using error correction algorithms – prices deemed out-of-line with recent activity were automatically removed in order to avoid polluting the historical data with outliers. But by now the algos should have given up, as after several quotes at the “outlier price” they were supposed to accept that the market had jumped. I saw the headline: Gorbachev was “sick” and his holiday is extended, while someone else would mind the store in Moscow.

I called a broker in London, who confirmed my suspicions – it was not a failure of error correction. The markets were jammed. The exchange rate between USD and DEM was not updating, because there was no market. Nobody wanted or dared to guess the value of DEM, as the threat scenarios were obvious – who were these guys, are they ever going to pay back Soviet debts to German banks, will they have tanks rolling in the Baltic countries or maybe even Germany? The first quotes came after almost two hours – dollar was almost 2% higher against the DEM. Sun was rising in Helsinki and the first colleagues would soon arrive to the office. Time for me to head home to get some sleep. I was young and foolish in many ways. I was not scared, not even of the Russian bear. There was nothing in the West that was under threat, I believed it was all about the oil, just as it had always been.

This was the first and the last time I saw the market fall apart. In the turmoil of 2008 there were moments in the interbank money markets that came close, but that night in 1991 has burned into my permanent memory. The crisis is not over – it has not even properly started yet. It is time for the next generation to learn the feeling of looking into the eyes of a dead market, a look that is not returned. The only thing visible will be the mirror image of your own horrified expression.

* * *

Moskova ei vastaa

On vuosi 1991, 19. elokuuta, sunnuntain ja maanantain välinen yö, tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Valuuttamarkkinat ovat auki 24 tuntia vuorokaudessa, viitenä päivänä viikossa. Nuorimpana – ja suomeksi vähiten hyödyllisenä – minulle oli nakitettu yövuoro. Istuin siis kipinävuorossa vahtimassa markkinoiden liikkeitä, vaikka kaikki asiakkaat olivat unten mailla, emme ottaneet omia positioita ja rajahintatoimeksiannotkin olisi ollut mahdollista ”jättää markkinoille”.

Suomen Optiomeklarit-pörssin jäsenten osakeindeksijohdannaisten kaupankäyntialusta vihreine numeroineen oli jäänyt perjantailta auki, mutta annoin sen olla päällä. Dow Jones Telerate:n Teletrac-näyttö piirsi reaaliajassa VGA-värikäyrää valuuttakursseista Intelin 386-prosessorin vauhdittamana ja Matrix-näyttö oli viritetty näyttämään uutisotsikoita. Hiljainen maanantai Aasiassa.

Tim Berners-Lee oli ilmoittanut paria viikkoa aikaisemmin World Wide Web-projektista. Internet ja maikkarin oma tv-kanava olivat vielä utopiaa. Varsovan Liitto oli juuri hajotettu ja kaksi supervaltaa oli allekirjoittanut  START I-sopimuksen. Alkuvuonna Persianlahden sota nosti CNN-kanavan puheenaiheeksi ympäri maapalloa, ja Music Television näkyi Suomessa. Uudesta teknoksi kutsutusta musiikista Suomen Kuvalehti tiesi kertoa, että se on Saksassa yhdistetty uusnatseihin. Muutamat paikallisradiot olivat ainoita merkkejä kekkosslovakian päättymisestä, sillä Neuvostoliitto oli vielä olemassa.

Yhdysvallat olivat 80-luvun hullujen vuosien jälkeen taantumassa, sillä jenkkisäästöpankit olivat innostuneet uusista finanssi-innovaatioista ja luotottaneet kiinteistöalaa oikein kunnolla. Seurauksena asuntorakentaminen romahti alhaisimmalle tasolleen sitten toisen maailmansodan. Veronmaksajat kuittasivat pankkien tappiot ja pankit oppivat markkinatalouden tiukat säännöt: kruunu mä voitan, klaava veronmaksaja häviää. Suomessa SKOP-pankkia pääomitettiin Suomen Pankin taholta ja pankkijärjestelmän tila oli heikko. Ahon hallitus oli aloittanut keväällä, kaukopartiomies Koivisto miehitti presidentinlinnaa. Maastrichtin sopimus tehtäisiin vasta vuoden lopulla.

Suomen markan kurssia Yhdysvaltain dollariin nähtynä kutsuttiin rätiksi, Saksan markkaan nähtynä masaksi ja dollarin ja Saksan markan kurssia yksinkertaisesti taalaksi. Tappio oli turbaani tai turska. Voitolle ei ollut niin monta slangisanaa, ehkä sen takia, että sitä ei juuri nähty. Aasiassa valuuttakurssit eivät yleensä liikkuneet paljoakaan – vähäinen kaupankäynti oli keskittynyt jeniin, kenguruun (Australian dollari) tai kiwiin (Uusi-Seelanti).

Toisin kuin Windows-aikana, pc-ohjelmistot olivat erittäin vakaita. Ihmettelin, miksi taalan kurssi ei ollut päivittynyt vähään aikaan. Vaikka markkinat olivat auki 24 tuntia vuorokaudessa,  Aasian session ensimmäiset tunnit ennen Japanin avautumista sekä Japanin lounasaika olivat käytännössä kuolleita. Lounasaika oli kuitenkin päättynyt iät ja ajat sitten.  Ehkä tietoliikennehäiriö? Ei, uutisfeedit olivat toiminnassa ja modeemien vihreät valot olivat päällä.

Reaaliaikaisen datan kauppiailla oli käytössä virheenkorjausalgoritmit, joilla syötteestä poistettiin liian isoja muutoksia sisältäviä hintoja – selvät näppäilyvirheet tai virtapiikit eivät sotkeneet ruudulla kaartuvaa värikäyrää. Korjausalgoritmien olisi pitänyt kyllä jo taipua – mikäli rajun hintamuutoksen jälkeen hinta päivittyisi uudella tasolla tarpeeksi monta kertaa, koodin pitäisi ”hyväksyä” muutoksen olevan todellinen. Näin uutisotsikon: Moskovassa joku kenraali oli kertonut, että Gorbatšov oli ”sairas” ja hänen lomansa jatkuisi toistaiseksi, muun porukan hoitaessa valtion asioita Moskovassa toistaiseksi.

XYZ-pankin yövuorolainen Lontoossa vahvisti epäilyni – kyseessä ei ollut virheenkorjauksen pettäminen, vaan valuuttamarkkinat olivat jumissa. Dollarin ja Saksan markan välistä vaihtokurssia ei näkynyt ruudulla sen takia, että sitä ei ollut olemassa. Kukaan ei uskaltanut tai halunnut arvioida, minkä arvoinen Saksan markka olisi, kun yhtenä mahdollisena uhkakuvana oli Neuvostoliiton hyökkäys Saksaan. Ensimmäiset noteeraukset saatiin vasta vajaan parin tunnin kuluttua, dollari oli vahvistunut loikaten demariin nähtynä pari prosenttia. Maanantaiaamu käynnistyi Suomessa, ensimmäiset kollegat saapuivat konttorille ja lähdin kotiin nukkumaan. Olin nuori ja hölmistynyt – pelätä en osannut, edes idän karhua. Mitä ne muka täältä haluaisivat? Öljystähän siellä tapeltiin.

Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun näin markkinan katoavan alta pois. Finanssikriisin myllerryksessä 2008 käytiin paikoittain lähellä vastaavia tilanteita erityisesti pankkien välisillä rahamarkkinoilla. Finanssikriisi ei ole päättynyt vielä mihinkään. On seuraavan sukupolven aika oppia, miltä tuntuu katsoa markkinan kuolleisiin silmiin, katseeseen joka ei vastaa. Ainoa mikä näkyy, on oman kauhistuneen ilmeen peilikuva.