Google Analytics

Wednesday, January 15

15th Jan - (Finnish) Selkäranka







JOHDANTO
Miten Suomen teollisuus pelastetaan? YLE
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) on kutsunut koko joukon suomalaisen yrityselämän ja politiikan ykkösnimiä Helsingin Töölöön puhumaan siitä, miten Suomen teollisuus hilataan 2010-luvulle. Keskeiseksi puheenaiheeksi noussee Suomen kilpailukyky.

Suomen teollisuutta pohditaan kovan luokan seminaarissaHS

SAULI NIINISTÖ
Presidentti Niinistö: Yritysten syytä pohtia verosuunnittelun eettistä puoltaHS
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kehottaa suomalaisia suuryrityksiä pohtimaan, haluavatko ne käyttää hyväkseen kansainvälisiä verohoukutuksia. Niinistö sanoi puheessaan seminaarissa Helsingissä keskiviikkona, että Suomessa pitäisi edistää paitsi vientiä myös "tuoton tuomista".

"Olemmeko säätäneet itsemme jumiin?" Näin presidentti Niinistö puhui talouskermalleIS

Niinistö: Yritysten pohdittava "verohoukutuksia" monipuolisestiYLE
Presidentti muistutti, että valtio kouluttaa työntekijöitä suuryritysten palveluksiin, tukee yrityksiä suoraan ja takaa infrastruktuurin. Lisäksi Suomen yhteisöverokantaa on vastikään alennettu.

Presidentti Niinistö: Yritysten syytä pohtia verosuunnittelun eettistä puoltaHS

Presidentti Niinistö: Tähän me poliitikot olemme täysin syypäitäVerkkouutiset
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo, että julkisen sektorin 58 prosentin osuus Suomen bruttokansantuotteesta on "täysin kestämätön".

Tasavallan presidentti Niinistö piti saarnapuheenTalSa
Hänen mukaansa julkisen sektorin koko on täysin kestämätön.

Niinistö: Valtion tuottavuusohjelman edut vähäisiäHS
Presidentti Sauli Niinistö arvostelee valtion tuottavuusohjelmaa. Ohjelman edut ovat Niinistön mukaan olleet vähäisiä.

Presidentti venäläisinvestoinneista: Tarkoittaa suomalaista työtäVerkkouutiset
Sauli Niinistö sanoo, että nykyinen suomalainen hyvinvointivaltio voidaan säilyttää, jos globaali talous alkaa vetää.

MATTI VANHANEN
"Ruotsin etumatka kurotaan kiinni" – Tässä Matti Vanhasen malli Verkkouutiset
Perheryritysten liiton toimitusjohtaja ja entinen pääministeri Matti Vanhanen haluaa jatkaa sisäisen devalvaation linjalla.

ANTTI HERLIN
Antti Herlin: "Vastuu Suomen tilasta on hallituksella"TalSa
Elinkeinoelämän keskeisen vaikuttajan Antti Herlinin mukaan Suomen pitää muuttua nopeammin. Siinä tarvitaan vastuunkantoa ja filosofi Ciceron oppeja: "Nykytila on siedettävä, mutta tulevaisuus näyttää huonolta."

Koneen Herlin: Vastuu Suomen tilasta on hallituksellaHS
Teollisuuden napamies ja hissiyhtiö Koneen suuromistaja Antti Herlin arvostelee maan hallitusta kyvyttömyydestä tehdä uudistuksia.

Koneen Herlin hallitukselle: Älkää pelätkö populistejaVerkkouutiset
Koneen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin mukaan julkisella vallalla on päävastuu Suomen nykytilasta, jota teollisuuden rakennemuutos ja korkea työttömyysaste heikentävät.

Herlin: Päättäjät pelkäävätIL
Suomen rikkain mies, Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin piti kovasanaisen puheen Selkärankaseminaarissa.

Antti Herlin: Populismia ei pidä pelätäYLE
Koneen hallituksen puheenjohtaja toivoo, että populistien todelliset aikaansaannokset otettaisiin yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi.

JAN VAPAAVUORI
Jan Vapaavuori: Yksityinen sektori maksaa julkisen sektorin palkatVerkkouutiset
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori peräänkuuluttaa entistä parempaa vuoropuhelua yksityisen sektorin, poliittisten päättäjien ja tutkijoiden välille, jotta suomalainen teollisuus pääsisi kasvuun ja uuteen kukoistukseen.

Elinkeinoministeri: ”Lopetetaan marmatus”TS

RISTO SIILASMAA
Siilasmaa: Englannista virallinen kieli SuomeenTalSa
Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa näkee yhtäläisyyksiä työnantajansa ja Suomen välillä. Nokia on tehnyt rohkeita päätöksiä, samoin pitäisi toimia myös Suomen.

Siilasmaa: Suomelle käymässä niin kuin NokialleYLE
Nokian väliaikainen pääjohtaja vetää Selkäranka-puheessaan yhtäläisyyksiä Suomen vaikeuksiin ja Nokian ahdinkoon – molemmat olivat vuosikymmen sitten pysäyttämättömiä.

Siilasmaa: Englannista virallinen kieliKL
Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa teki rohkean avauksen Korjaamon herraseminaarissa, jossa haettiin potkua Suomen talouteen.

"Päivänselvä juttu" – julkisen palkkakehityksen oltava yksityistä maltillisempaa Verkkouutiset
Entäpä jos Suomessa julistettaisiin englannin kieli viralliseksi kieleksi?



Risto Siilasmaa neuvoo Suomea: ”Tulee rumaa jälkeä”US

KARI STADIGH
Sammon Stadigh: Suomi-neito on sairasTalSa
Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh antoi synkän kuvan Suomen tulevaisuudesta. Energiayhtiö St1:en perustaja Mika Anttonen väitti vastaan.

Sammon Stadigh povaa Suomen köyhtyvänHS
Suomalaisilla on edessä ankeat ajat – ainakin, jos uskoo finanssiyhtiö Sammon konsernijohtajaa Kari Stadighia. Suomen politiikan ja elinkeinoelämän kerma sai kuulla madonluvut Stadighilta teollisuusseminaarissa Helsingissä keskiviikkona.

Stadigh povaa asuntojen hintojen laskuaKL
Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh maalasi synkkiä värejä elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren selkärankaseminaarissa Helsingissä keskiviikkona.

KOMMENTIT
Näkökulma: Suomalaiset suksetIL
Missä vika jos hallituksen suksi ei kulje, kirjoittaa Juha Keskinen.

Pääkirjoitus: Seminaareissa meillä on voimaaKansan Uutiset


Yritysjohtajat: Synkkyys jatkuu, hyvinvointiyhteiskunnalle tarvitaan rajatMTV
Paisunut julkinen sektori sai elinkeinoelämän keskeiset vaikuttajat kipunoimaan työ- ja elinkeinoministeriön Selkärankaseminaarissa.



EK: "Iso pihvi on kuntasektorilla"YLE
Presidentti Sauli Niinistö moitti julkisen sektorin paisumista suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Pääekonomisti tyrmää Niinistön väitteet tuottavuusohjelmastaYLE
Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju kritisoi presidentti Sauli Niinistön näkemyksiä siitä, ettei valtion tuottavuusohjelmalla olisi saatu aikaan tuloksia.

Tuloksellisuusohjelman vetäjä: Valtio vähentänyt väkeä myös pomoportaastaYLE
Valtion tuloksellisuusohjelman vetäjä Tuire Santamäki-Vuori tyrmää tasavallan presidentin Sauli Niinistön väitteen henkilöstövähennysten kohdistumisesta vain työntekijöihin.


Pääkirjoitus: Hallitus parantaa Suomen tilaa seminaareillaHS

Pääkirjoitus: Hallitus ei saisi enää pelata vain aikaaSuomenmaa

Pääkirjoitus: Onpahan tätäkin nyt sitten kokeiltuKarjalainen



KYSELY
Talouspäättäjille ennakkoon esitetyt väittämätTyö- ja Elinkeinoministeriö

Poliitikoille kouluarvosana talouselämän päättäjiltä: 5,5demari.fi

Päättäjät: Euro erittäin tärkeä teollisuudelleKL

Talousvaikuttajat: Euro on Suomelle tärkeä jatkossakin, mutta jäsenyydestä ei ole saatu kaikkea irti YLE

Talouspäättäjät: Euro erittäin tärkeä suomalaiselle teollisuudelleVerkkouutiset
Suomalaisten talouselämän päättäjien mielestä eurooppalainen yhteisvaluutta on Suomen teollisuudelle erittäin hyödyllinen.

Talouspäättäjät pitävät euroa hyödyllisenä SuomelleTalSa
Euro on hyvä, työmarkkinajärjestelmä kehno.